pimeydessä soi kevyttä musiikkia.
väkimäärä on hiljaa.
Väki odotti. se löi käsiään ja pauhui.
Väki odotti.
Seisoin lähellä lavaa. katsoin isoa esinippua, joka oli vedetty soittimien ja muun rekvisiitan eteen. Lohikäärmeen päitä.
Kaksi.
Teksti hydra.
Kyllä, tämä oli Within temptation keikan alkuhetkiä. Täällä karussa Helsingin kaapelitehtaalla.
Paljon nuoria palvojia.
Jonkun
verran vanhempia isomahaisia viinan litkuttajia. kolmikympistä
pariskuntia jonkun verran. Äitiä ja tyttäriä; isiä ja poikia; heitäkin
riitti
Iltasanomien toimittaja haparoi väen keskellä. Vaaleveriköllä oli nuori pitkä poika mukanaan.
Valokuvaaja.
Seurasin toimittajaa katseellani. Ensin viihdyttiin juttelemassa järjestysmiesten kanssa lähellä lavaa, sitten pientä toimintaa
Toimittaja
poistui turvapaikasta ja äkkäsi vierelläni olevan pojan ja
isän.Toimittajilla oli silmää. Lapsi fanittajana oli kimaltuksen
arvoinen särmä jutussa
Toimittäja esitteli itsensä särmikkäästi. otti tilanteen haltuunsa hyvin.
"Vai joululahja,"toimittaja merkkaa ylös, kun isä kertoi, miten poika oli saanut liput keikalle.
"oletko fanittanut withintemtaatiota pitkään?"
"Pari vuotta," poika vastasi vähän epämääräisyys äänessä.
Mietin millainen osa pojan sanoilla oli tulevassa iltasanomien tekstissä. keskiaukeamalla.
piiloudun varjoihin, ettei toimittaja äkkäö minua
Teko oli menestys.
Vaaleaverikkö katosi väen joukkoon.
Onnea hänelle työhönsä.
odottamista edelleen.
Sitten.
show alkoi. Sharon otti lavan haltuun. Kitaristit soittivat kovaa. Rumpali löi lujaa. Jotkut olivat ostaneet korvasuojaimia.
Kyllä, järkevä teko.
Basso äänet olivat niin matalalla, että äänet saivat koko vartalon värisemään.
Kaksi
tuntia. Monia vanhoja ja uusia kappaleita. Mukana myös Sommertime
sadness josta sharo selitti jotain epäselvää. Olin ymmärtää kappaleen
olleen hänen käsialaansa, mutta jälkikäteen miettien Sharon saattoikin
sanoa ettei ole.
Hämärää.
poistuessani kuulin kuinka humalaiset ukot puhuivat olleensa nyt ekaa kertaa kuulemassa Heviä
Olin kuolla nauruun sisälläni.
Sommertime sadness heviä?
Sinfonisen metallin ja hevin ero on melkoinen.
Mutta... Viinan avulla maailma on selvä ja ihminen niin järkevä.
Lähtiessäni
kaapelitehtaalta keski-ikäinen varsin humalassa oleva pariskunta oli
varsin ihmeissään, kun en suostunut ottamaan heitä taksiin. "Ei jaeta
matkaa," ilmoitin.
yrittivät selittää.
Ovet kiinni ja pariskunta
sai itse hankkia taksinsa. Jos olet humalassa, sinulla on rahaa mennä
omalla autollasi. Minun taksiin, ei ole asiaa. Humalassa.
Olen rasisti.
Huumeiden käyttäjillä ei ole asiaa maailmaani
Viina on sitä mitä suurimassa määrin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti